Oli kutsuttu paikalle,
Kuolleet miehet.
Tänään he saapuivat,
Uiden pitkin kapeaa jokea
Kauhoen pettymystä
Luisten käsiensä väliin.
Mies oli nuori
Ja työttömienkin työt
Olivat nyt hänen murheinaan.
Ja yöt hän juoksenteli tuntemattomilla niityillä,
Vailla yhtäkään oikeaa ajatusta,
Vailla elämää täynnä elämää.
Pian huoneessa oli kolme miestä
Happea vain kahdelle
Mies kuoli noin vain,
Ei edes itse huomannut kiireeltään.
Ja hoituivathan työt kuolleenakin
Mies oli nuori.
Vähitellen joen pinta nousi
Ja pettymystä kauhoivat yhä useammat kädet.
Paljon kuollutta elämää
Ihmisiä vailla ajatuksia
Paljon tarinoita ymmärrettäväksi
Johon kuolleet eivät pystyisi
Ja Joki vaati itselleen yhä syvempää uomaa.
………..
Kutsumme kuollutta elämää kauniiksi, vaikka emme keksi selitystä sen jättämille ruumiille. On vaikeaa uskoa kuolleeseen elämään, jos se on parhaillaan oleva kokemus olemassaolosta. Kun saa käsiinsä edes pienen kaistaleen, joka paljastaa paon mahdollisuuden, samalla myös se mistä paeta paljastaa itsensä.
Kuitenkin samalla valmistaudumme kuolemaan elämällä sitä. Emme tahtoisi käsitellä sitä, ettei siitä vain tulisi totta. Vielä on aivan liikaa kasvoillamme niitä tyhjiä ilmeitä, jotka näyttävät ajoittaisen kasvojemme hyödyttömyyden. Hymy on tyhjää, huulemme vain sattuvat kaartumaan tiettyyn suuntaan, sillä sehän meistä on elämää!
Vaikka tämä tietty nuori mies kenestä kirjoitin on kenties olematta, se ei tarkoita kaltaistensa olemattomuutta. Heitä minä näen päivittäin. Ajoittain näen hänet jopa itsessäni– se ei lohduta minua lainkaan. Joten voisimmeko liikuttaa silmiämme aavistuksen hitaammin, ruokkia itseämme niillä kauniilla asioilla joita näemme. Ja kyllä, myös ruokkia toinen toisiamme sillä, mitä voimme antaa ilman tätä riipaisevaa haavaa minkä mies aiheutti itselleen. Sillä saatamme erehtyä antamisen ja saamisen ilosta ryöstämään ja antautumaan- niin päädymme epätoivoon.
Ja kun luet tätä, tunnetko haluavasi päästä eteenpäin vain siirtyäksesi seuraavaan, tunnetko aavistuksen unohduksesta ja siitä ettei tätä tekstiä ollutkaan. Sinulle, joka tunnet tämän miehen henkilökohtaisesti tai olet hän: arvostan suuresti vaivannäköäsi, joka tosin suostuu viemään sinut vain takaisin pelkoihisi, yhä uudelleen.
Lohduttavaa, että ne tahtoisivat jäädä seuraksesi ikuisuudeksi.
Tahdotko jäädä tähän vielä? Vaikka on kauniimpiakin asioita kuin musta on valkoisella. Mies yritti etsiä sitä kaikkein kauneinta– elämää joka ei koskaan katsoisi epätäydellisyyttä ilman halveksuntaa. Eikä loppuun mennessäkään huomannut sitä, kuinka häntä salaisesti halveksuttiin.
Ja saathan sinä mennä etsimään kauniimpaa kauneutta.
Taitaa olla jo kiire.
MIMMAn 