Hennot valkoiset eläimet katosivat mäen taa
kantoivat hännillään pieniä toivomusten kekoja
Välillä kokivat sen raskaana pudottaessaan niitä hennoilta hänniltään
toivomukset kietoutuivat osaksi hiekkaa
Toiveista tuli haaveita, joita aava maa
Ei luovuttaisi koskaan enää löydettäviksi
Eikä se heidän vikansa ollut
Tärisevät pienet kalvenneet eläimet
Syytöksistänne
Joutuvat vastuuseen kaikesta joka olisi voinut
tapahtua minä tahansa ajanmääreenä
määrättömästi paisuen
toiveet olivat siihen taipuvaisia
Jotta ne voisivat poksahdella
Niin, unelmiksi!
Mutta emme koskaan matkanneet
mäen taakse
Sinne taisi olla liian raskasta ihmisen yrittää
Liian suuri määrä häntien kuljettamaa tomua
Oli tiellämme, parasta levätä.
Pelkään jalkojemme puolesta
Mielellään olisivat haalenneet eläimet
Esitelleet meille kätkemänsä aarteen
aavan maan taaimmainen suuri keko
Hohti unelmistaan täytenä
Valkeat hännät vilahtelivat sen ympärillä
Luoden arvoa,
Kiillottaen tätä ajoittain himmenevää
Nuo haaleat olennot eivät kuitenkaan
ymmärtäneet sen arvoa
Kuten emme mekään
Unelmamme pääsevät kimaltelemaan
Ja yksinään me voimme haravoida hiekanjyviä
Ellemme joskus uskaltaudu seuraamaan
ne ovat niin ketteriä
Valkoiset eläimet todella pinkovat
eivätkä toiveet odota
meistäkään ketään
MIMMAn 